|
|
Üläopenikoiden
töd
Mehiden ezmäižed avaidused
Nece
zavodihe lujas amu, konz mez’ sädihe völ mecživatoiden nahkoihe, ei
mahtand ni semeta, ni sauda. Hänen üks’jäine tö oli mectuz. Ku mecnikan
azeg om palik da taug nolidenke, ka ed pörtte joga päiv kodihe sal’henke, ed
ole külläine joga päiv. Naku eli-ki mez’ ei ristituiden kartte, a kut-se
kondjan kartte: nouzli aigoiš, libuli puihe ploduid samha, ecli heinid, kaivoi
mad, löudli sišpäi juruzid. Toižel sanal, azjad oliba ei ni muga, ei ni
ninga, kojo-kut.
Ezmäine
avaiduz oli tehtud kelel, magul. Mez’ tedišti, miše üksil meckazvmusil södabad
oma pähuded – plodud, lehtesed, semned, toižil – ei ni se, ei ni nece,
koumanzil – juruded. Mièèiden vaiše meckazvmusidenke tundištoitihe ristit!
Toižen
avaidusen abuti tehda viherdunu kogo kodin veres. Ni üks’ semnut ei lankte
maha muite, i semned idiba hotkašti, läksiba orahaižile. Mez’ päti, miše
hän ei enamb kulaida sömäd ecmas mecoiš i pöudoil, ved’ om paremb kerata
satust ièeze pertin veres.
Koumanz’
avaiduz oli lujas melentartuine. Mez’
el’genzi, miše erasil kazvmusil juruzil kaièendsija om man al, kuna kazvmuz
varastamata paneb sömäd varha, miše änikoita toižel kezal, ei kadoda jäl’gita
i jätta iètaze jäl’ghe semnid. Ed pane varha äjad, konz sindai ahtištaba
kaikiš polišpäi toižed juruded, kudambad ei antkoi ted man al i vastustaba
jogahižes tippuižes.
Siloi-se
ristitud i kazvmused tegiba kaikid melentartuižemban kožmusen ühthižes rados.
Siš ei ole ni käskoid, ni aigan märäd, ni sijäd, ni sanoid, ni
allekirjutusid: ni-ken kožujišpäi ei mahtand kirjutada. No nägijäd oliba: päiväine,
vezi i ma!
Olga
ZAICEVA